Lähtöön on aikaa alle viikko ja järkevää ja "normaalia" ihmistä jännittäisi tässä kohtaa varmaan niin paljon että voisi kuvailla olevansa jäykkä paska. Minua ei. Torstai aamuna hyppään koneeseen ja aloitan matkani toiselle puolelle maailmaa. Olen jättänyt hyvästejä ja vuodattanut kyyneleitä, mikä on toki ikävää vaikka hyvästit ovatkin vain väliaikaisia. Toisaalta ne saavat lähdön tuntumaan konkreettisemalta mikä taas voisi johtaa jäätävään jännitykseen, mutta ei en voi sanoa ettei yhtään jännittäisi kyllä jännittää, mutta vain hiukan. Jännitykseni ei saa tuntemaan oloani jäykäksi paskaksi vaan pikemminkin jännitystäni voisi kuvailla silloin tällöin mukavana pienenä kipristyksenä varpaissa. Kaiken kaikkiaan suhtaudun lähtööni hyvin rennosti, viisumihakemuksen jätin käsittelyyn vasta perjantaina (tiedän tyhmää) mutta se kuitenkin ehtii keskiviikoksi joten hätäähän tässä ei ole. Pakkaamista en ole vielä edes aloittanut, ehkä huomenna tai sitten keksin vain jotain "parempa