Lespin matkassa

Se millaisia olemme ja millaisia meistä kasvaa on monen tekijän summa. Moni asia taas riippuu siitä millaisia olemme, kuten millaista työtä päädymme tekemään, mistä haaveilemme ja mitä ylipäätään haluamme elämällämme tehdä. Osalla meistä on hyvin tiedossa elämämme suunta ja osa ei tiedä vielä kolmekymppisenäkään. Jos ystäviltäni pyytää kuvailua minusta vastaukseksi saa tödennäköisesti jotain tämän suuntaista; kiltti, tunteileva, järkevä. Tai riippuu tieysti keltä kysyy esim. pisimpään ystävistäni minut tuntenut Sane kuvailee minua näin: tempperamenttinen, huolehtiva ja kiireinen. Minä olen aina lukeutunut niihiin ihmisiin joilla on ollut hyvin selvillä elämän suunta ja jo varhain tiesin mitä haluan tehdä työkseni ja että jo nuorena haluaisin perheen, omakotitalon ja aviomiehen. Viimeaikoina olen kuitenkin pohtinut paljon näitä asioita. Lapsuuteni ja koko nuoruusikäni unelma-ammatti sairaanhoitaja ei välttämättä olekaan minulle se oikea. Ja ehkä sitä omakotitaloa, aviomiestä ja ne

Viikonloppu mennä hujahti taas nopeasti, eikä ihme sillä viikonloppu oli touhua täynnä. Perjantaina pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja pelmahdin töistä suoraan äidin oven taakse. Perjantai ilta sujui mukavasti äidin luona rentoutuen. Launtai olikin sitten varattu Sanelle ja Viiville kokonaan. Herätyskelloni pirisi tai oikeastaan soi heleästi (en voi sietää pirinää aamuisin) aamulla kello kahdeksan ja jo ennen yhdeksää hyppäsin auton rattiin Sanea ja Viiviä noutamaan. Määränpää oli Turun Caribia jossa juhlistimme hyvin myöhässä Viivin synttäreitä. Oli hauskaa kellua päivä lämpimissä altaissa, vaikka jos minulta kysytään olisivat vedet voineet olla vielä lämpimämpiä. Kylmyyteen tottuminen on vielä siinä määrin kesken, että ainoa mielestäni oikeasti lämmin paikka on sauna. Onnekseni kuitenkin kylpylöistä löytyy myös sauna (yllätys, yllätys) Caribialta peräti kaksi, normi ja höyry. Uiskentelun jälkeen olikin ihana päästä lämpimään saunaan istumaan. Kylpylän jälkeen suunnistimme syömään ja

Olen ollut kotona nyt kaksi viikkoa ja yhden päivän. Kaikenlaista puuhaa ja ihmistä on näihin päiviin mahtunut. Töihinkin olen jo palannut. On ihanaa olla taas Suomessa, ihanaa olla niiden ystävien kansssa joita en nähnyt kahteen kuukauteen. Ja vaikka Thaimaassa tuntui etten ikävöinyt ketään niin kyllä ikävöin en vain tajunnut sitä. Erityisen onnellinen olen Sanen ja Viivin kanssa, he ovat tehneet paluustani kivuttomamman. Ja järjestäneet minulle ohjelmaa arkeen paluun helpottamiseksi. Hakivatpa neidot minut lentokentältäkin ja kuskasivat saman tien turkkiin käärityn reissulaisen syömään ylläri kakkua ja vaihtamaan uusimat juorut. Näin ihanan talviselta täällä näytti paluuni jälkeisenä päivänä. Kotiin palasin monta kokemusta ja monta uutta ihmistä rikkaampana. Kuitenkin pala minusta jäi sinne, niin paljon reissustani pidin. Tunnen pientä haikkeutta muistellessani reissua, paluusta on kovin vähän aikaa ja silti reissuni alkaa tuntua jo kaukaiselta muistolta. Vaikka toki olen il

Vihdoin ja viimein saan aikaiseksi kirjoittaa tämän. Päätin yhdistää Koh Bulonin reissu kertomuksen myös pikavisiittimme Malesiassa Langkawin saarella. Kirjoittelen tätä postausta seuraavaa reissuun lähtöä odotellessani istuessani Hat Yain rautatieaseman lattialla. Kello 16.23 ( jos juna oikeasti saapuu aikataulussaan voitte piirtää rastin peräseinään, niin harvinaista se on) hyppään junaan ja matkustan Prachuap Khiri Khanin pikkukaupunkiin. Prachuap Khiri Khanista ja sinne matkailusta lisää myöhemmin. Nyt takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Koh Bulon Tämä pikkuinen saari sijaitsee Thaimaan länsipuolella lähellä suosittua Koh Lipen saarta. Koh Bulonille on helppo matkustaa Hat Yaista. Ensin matkailimme minibussilla Pakbaraan ja sieltä jatkoimme matkaa veneellä kohti Koh Bulonia. Kaiken kaikkiaan matkaamiseen aikaa kului n. 3 tuntia. Koh bulon oli juuri sellainen kun Sarahin opaskirja ja intenertin matkakertomukset lupailivatkin. Pieni ja kaunis saari vain 45min venematkan pää