Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

Huhtikuun valo

Kuluneella viikolla taivaalta on tullut alas vettä milloin räntää, lunta ja jopa rakeita. Silti mielialani on ollut hämmästyttävän korkealla. Lieneekö syynä silloin tällöin pilvien raosta pilkahteleva huhtikuun ihana aurinko. Vai muuan tapahtuma viime viikolta. Tai kenties työhaastattelu kutsu ensi viikolle. Mene ja tiedä. (On muuten sanonta joka on taatusti tarttunut minuun Sanesta) Milloin olen vislailyt kävellessäni katuja, jopa hiukan juossut ja tanssahdellut. Jopa lauleskellut. Julkisella paikalla. "Jestas.." niin totesi Sanekin kuullessani kevät kahjoudestani. Vaikka siis en kyllä normaalistikkaan ole mikään synkistelijä, nyt pirtsakkuuteni tuntuu vaan savuttaneen uuden tason. Maanantaina kiskaisin päälleni kellohelmaisen vaaleanliilan hameen jossa on sydämiä (joo tiedän kuulostaa ällöltä) ja tunsin olevani ihanin koko maailmassa. Tämä hame on aivan ihana kevät vaate  Tilanne siis ehkä on todella vakava. Pirtsaakkaa asukonaisuuttani ovat koko viikon täyden

Kevään kulkua

Viimeaikoina on tapahtunut paljon ja siksi olen viettänyt blogihiljaisuutta. Monta kertaa olen ollut aikeissa kirjoittaa, mutta joka kerta joku uusia asia on ilmeentynyt ja kirjoittamiseen ei ole ollut energiaa. Lupaan nyt kuitekin aktiivistua tämänkin suhteen, tässä pieni tiivistelmä siitä mitä on tapahtunut. Helmikuu: Isojen asioiden kuukausi. Iloa ja surua. Viikolla kahdeksan täällä etelä-suomessa oli talvilomat joten minäkin sain töistä pari päivää vapaata niin kuin viimepostauksessa mainitsin. Vapaapäivien kunniaksi hyppäsin autoon ja lähdin Turkuun tapamaan kavereita ja katsomaan asuntoa. Viimein päätin, että jos meinaan vaihtaa maisemaa se hetki on nyt. Seuraavana päivänä puhelin pirisi ja minulle ilmoitettiin että olen saanut haluamani asunnon. Jee! Edessä on siis oikeasti muutto Turkuun. Asunto on vanha ja kaipaa hiukan ilmeen kohotusta, mutta ennen kaikkea vuokra on halpa ja sijainti rauhallinen. Iloisten asioiden vastapainoksi elämä heitti eteen surullisen yllätyk