Siirry pääsisältöön

Huhtikuun valo

Kuluneella viikolla taivaalta on tullut alas vettä milloin räntää, lunta ja jopa rakeita. Silti mielialani on ollut hämmästyttävän korkealla. Lieneekö syynä silloin tällöin pilvien raosta pilkahteleva huhtikuun ihana aurinko. Vai muuan tapahtuma viime viikolta. Tai kenties työhaastattelu kutsu ensi viikolle. Mene ja tiedä. (On muuten sanonta joka on taatusti tarttunut minuun Sanesta) Milloin olen vislailyt kävellessäni katuja, jopa hiukan juossut ja tanssahdellut. Jopa lauleskellut. Julkisella paikalla.
"Jestas.." niin totesi Sanekin kuullessani kevät kahjoudestani. Vaikka siis en kyllä normaalistikkaan ole mikään synkistelijä, nyt pirtsakkuuteni tuntuu vaan savuttaneen uuden tason.

Maanantaina kiskaisin päälleni kellohelmaisen vaaleanliilan hameen jossa on sydämiä (joo tiedän kuulostaa ällöltä) ja tunsin olevani ihanin koko maailmassa.
Tämä hame on aivan ihana kevät vaate

 Tilanne siis ehkä on todella vakava. Pirtsaakkaa asukonaisuuttani ovat koko viikon täydentäneet vihreä takki, oranssi kukkapipo sekä kiljuvan oranssit tennarit. Ehkä kesä tosiaan on ihan nurkan takana, säätiloista huolimatta. Nimittäin kesäisin tästä tylsästä talvipukeutujasta kuorituu esiin hippi kesätyttö. Kirmailen ympäriinsä  höyhenkorviksissa. pinkeissä sandaaleissa ja kukkamekoissa, isoissa aurinkolaisessa ja parhaimillaan pussihousuissa. Jopa taivaansininen pyöräni sopii imagooni rottinkikoreineen.
Tässä demonstraatio mun kesälookista.

Ironisinta tässä ehkä on että tämä viikko ei varsinaisesi ole antanut aihetta vislailulle ja tansahtelulle. Eivät asiat toki huonosti ole, mutta muutama seikka kuluneelta viikolta olisi voinut hyvin synkistää mielialaa. Auto oli rikki ja pelkäsin jäätävän suuria korjauskuluja, muuttohommat eivä ole edistyneet mihinkään suuntaan, tietokoneesta hajosi näyttö, eikä tekniikka ole muutenkaan ollut ystäväni. Oikei ehkä ihan vähän ärsyttää.
Kun tietokoneen näyttö näyttää tältä, ei kone ole kauhean hyvässä jamassa

Ei kuitenkaan ärsytä niin paljoa että ei tekisi mieli vihlellä.

Tämä kiteyttäköön hyvin viikon tunnelman:




Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikonvaihde

Viikonloppu mennä hujahti taas nopeasti, eikä ihme sillä viikonloppu oli touhua täynnä. Perjantaina pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja pelmahdin töistä suoraan äidin oven taakse. Perjantai ilta sujui mukavasti äidin luona rentoutuen. Launtai olikin sitten varattu Sanelle ja Viiville kokonaan. Herätyskelloni pirisi tai oikeastaan soi heleästi (en voi sietää pirinää aamuisin) aamulla kello kahdeksan ja jo ennen yhdeksää hyppäsin auton rattiin Sanea ja Viiviä noutamaan. Määränpää oli Turun Caribia jossa juhlistimme hyvin myöhässä Viivin synttäreitä. Oli hauskaa kellua päivä lämpimissä altaissa, vaikka jos minulta kysytään olisivat vedet voineet olla vielä lämpimämpiä. Kylmyyteen tottuminen on vielä siinä määrin kesken, että ainoa mielestäni oikeasti lämmin paikka on sauna. Onnekseni kuitenkin kylpylöistä löytyy myös sauna (yllätys, yllätys) Caribialta peräti kaksi, normi ja höyry. Uiskentelun jälkeen olikin ihana päästä lämpimään saunaan istumaan. Kylpylän jälkeen suunnistimme syömään ja ...

Retki Osloon ja noin viikon kuulumiset

Niin on jälleen aika ottanut harppauksen eteenpäin, ja eloa Norjassa takana on hieman reilu kaksi viikkoa. Viime viikolla alkuviikko vierähti työntäyteisissä merkeissä. Töissä ahkeroin lauantaista torstaihin, saadakseni pidennetyn viikonlopun. Töiden jälkeen ei taas kauheasti ole jaksanut sosialisoida vaan olen tyytyväisenä kämpillä tuijotellut netflixiä. Heikkoa vaihto-oppilas toimintaa osaltani kieltämättä, myönnän sen, no jos tällä viikolla... Torstai iltapäivänä kirmasin, kolmen päivän vapailleni hyvillä mielin. Työ on edelleen mukavaa ja paikallisen kotihoidon kiireettömyys jaksaa yllättää. Mutta siitä lisää toiste. Sane kera avecin laskeutui Norjan maaperälle noin kello 12 paikallista aikaa pidennettyä viikonloppua Osloon viettämään. Perjantai aamuna taivalsin läpi sateisen harmaan Gjøvikin (siis 500m asunnoltani rautatieasemalle) ja hyppäsin junaan matkatakseni, minnepä muuallekaan kuin Osloon. Harmikseni suuntavaistoni ei toiminut ja junaan päästyäni istahdin matkaama...

Kotona

Olen ollut kotona nyt kaksi viikkoa ja yhden päivän. Kaikenlaista puuhaa ja ihmistä on näihin päiviin mahtunut. Töihinkin olen jo palannut. On ihanaa olla taas Suomessa, ihanaa olla niiden ystävien kansssa joita en nähnyt kahteen kuukauteen. Ja vaikka Thaimaassa tuntui etten ikävöinyt ketään niin kyllä ikävöin en vain tajunnut sitä. Erityisen onnellinen olen Sanen ja Viivin kanssa, he ovat tehneet paluustani kivuttomamman. Ja järjestäneet minulle ohjelmaa arkeen paluun helpottamiseksi. Hakivatpa neidot minut lentokentältäkin ja kuskasivat saman tien turkkiin käärityn reissulaisen syömään ylläri kakkua ja vaihtamaan uusimat juorut. Näin ihanan talviselta täällä näytti paluuni jälkeisenä päivänä. Kotiin palasin monta kokemusta ja monta uutta ihmistä rikkaampana. Kuitenkin pala minusta jäi sinne, niin paljon reissustani pidin. Tunnen pientä haikkeutta muistellessani reissua, paluusta on kovin vähän aikaa ja silti reissuni alkaa tuntua jo kaukaiselta muistolta. Vaikka toki olen il...