Lespin matkassa

Kuluneella viikolla olen rehellisesti sanoen ollut laiska, enkä ole jaksanut kirjoittaa Koh bulonin reissusta. Lupaan kuitenkin tehdä sen ensikerralla. Aikani täällä Thaimaassa alkaa olla lopuillaan, projektini loppuu 31.1 ja kotiinlähtökin 6.1 häämöttää jo aivan nurkan takana. Ennen sitä ajattelin puhua hiukan siitä mitä vielä on edessä Thaimaassa ja mitä tapahtuu kun palaan Suomeen. Ennen kuin heittän hellät jäähyväiset Thaimalle ja kaikille ihanille ihmisille joita olen matkallani tavannut on suunnitelmissa yhteinen joulu ja uusivuosi. Ja onpa tiedossa vielä hiukan reissaamistakin. Joulun jälkeen nimittäin on suuntana Langkawi eli pikavisiitti naapuriin Malesiaan ja 1.1 hyppään junaan täällä Thaimaassa ja suunnistan Prachuap Khiri Kanin hiljaiseen merenranta kaupunkiin. Kun Prachuap on koettu ja kenties vietetty päivä Bangokissa on aika lähteä kotiin. Kotiinlähden reppu täynnä roinaa ja taskut täynnä kokemuksia. Matkailessa uusien kokemusten lisäksi on pakko kurkistella hiukan

Perjantai koitti ja niin on tämän viikon työt hoidettu. Usein kerron tarinoita viikonloppuistani, joten mahdollisten ei se siellä mitään tee epäilyjen pois sulkemiseksi ajattelin esittellä hiukan arkeani. Opetan belgialaisen Sarahin kanssa englantia kolmella koululla tiistaista perjantaihin. Normaalisti opetamme myös launtaisin learning homella, mutta nyt ei tarvitse sillä huomenna alkaa loma. Työviikkoni alkaa tiistaista jolloin opetamme Kuan Kobin koulussa. Opettajat ovat fiksusti yhdistelleet luokkia joten tässä koulussa opetamme englantia päiväkotilapsista kutosluokkalaisiin. Päiväkoti lapset työntouhussa Koittaa keskiviikko ja opetamme Wat Liabin koulussa pieniä päiväkotilaisia ja 4-6 luokkalaisia. Tosin tällä viikolla oli kansallinen vapaapäivä, en kyllä tosin tiedä että mistä syystä. Joten opettamisen sijaan vietimme päivämme kuljeskellen ympäri Kholng Hoy Kongin aluetta. Oppilaita Wat Liabin koulussa Torstaina on vuorossa Kuan Samet ja luokat 1-5. Torstaisin

Viikot vierivät nopeasti ja kuukauden päästä olen jo kotona, hurjaa. Kuluneeseen viikkoon on taas mahtunut kaikenlaista. Alkuviikosta tapasimme uudet vapaaehtoiset ja sanoimme hyvästejä. Ensin hyvästelimme suloisen suuren hymyn omaavan Nanamin ja myöhemmin Jamin, joka on ollut ystäväni ja kollegani kuluneen kuukauden ajan. Hyvästit ovat aina hiukan hakeita, ja voin vain kuvitella kuinka haikealta tuntuukaan sitten kun on oman lähdön aika. Sitä ennen sanomme kuitenkin hyvästit ranskalaiselle vapaaehtoiselle Lo'rille. Sen jälkeen joulukuun lopussa onkin minun vuoroni sanoa hyvästit kaikille ihanille uusille tuttavuuksille. Haikeuttani kuitenkin helpottaa se että nykyisin on todella helppoa pitää yhteyttä ihmisiin vaikka he olisivatkin toisella puolella maailmaa. On skypeä, facebookkia ja twitteriä jolla voit ilmaiseksi pitää yhteyttä ihmisiin vaikka he olisivatkin tyystin eri maailman kolkassa. Sukupolvemme on onnekas vielä 20 tai 30 vuotta sitten läheteltiin kirjeitä ja pos

Vietimme taas kerran viikonloppu vapaitamme kaupungissa, tosin tällä kertaa päätimme olla vain yhden päivän osittain koska allekirjoittanut oli hiukan flunssainen joten en olisi jaksanut koko viikonloppua säätää edestakaisin kaupungissa. Tietysti sekin vaikutti asiaan, että uudet vapaaehtoiset saapuvat huomenna ja haluamme tavata heidät. Kuukausi on kulunut ja on aika toivottaa tervetulleeksi muutama uusi vapaaehtoinen ja sanoa hyvästit kahdelle meidän kanssa yhtäaikaa saapuneelle vapaaehtoiselle. No kuitenkin, takaisin kaupunkiin,  liikenne on täällä vilkasta (tai siis kaupungissa on) ja tietä ylittäessään saa noudataa äärimäistä varovaisuutta ja tarkkaivaisuutta sillä jalankulkijoiden liikennevaloihin ei täällä törmää tai ehkä joskus mutta harvinaista se on.  Joidenkin todella vilkkaiden teiden yli on rakennettu silta joka tekee tien ylittämisestä mukavaa, paikalliset tosin käyttävät moista helpotusta melko harvakseltaan mukavampaahan toki on ylittää tie suoraan vaan arkailematta

Neljä viikkoa on hujahtanut hurjan nopeasti. Neljään viikkoon on mahtunut jos jonkinlaista tapahtumaa ja tuttavaa. Neljässä viikossa olen tavannut kourallisen uusia ihmisiä ja vieraillut varmaan 10 eripaikassa, viettänyt yöni bungalowissa yliopiston tiluksilla, lifatannut munkin kyytiin, hikoillut varmaan litran ja saanut hyttysen puremia enemmän kuin tarpeeksi. On siis ollut  huiketa viikonloppureissuja, uusia ihmisiä ja kokemuksia. Kaikki täällä ovat oikeasti huipputyyppejä, ja viihdyn todella hyvin vaikka meillä on erillaiset lähtökohdat, kielet ja kulttuurit siitä huolimatta olemme muodostaneet ystävyyssuhteita niin paikallisten tyyppien kuin muidenkin vaapehtoisten kanssa. Viikonloput ovat hullunhauskoja aktiivipljäyksiä, viikonloppusin kulttuurit kohtaavat, me opimme toisiltamme, keskutelemme pöhköjä ja näemme uusia asioita, ennenkaikkea kuitenkin pidämme hauskaa. Arkielo puolestaan aktiivisten viikonloppujen vastapainoksi on hyvin rauhallista ja verkkaisaa silloin tällö

Olen ollut nyt Thaimaassa tarkalleen kolme viikkoa ja kolme päivää, uskomatonta vastahan mä tänne tulin!   Kahteen viimeviikkoon on mahtunut jos jonkinlaista tapahtumaa ja toimintaa. Ollaan liftattu vieraiden ihmisten lava-auton kyytiin, ihasteltu eläimiä ja lokoiltu rannalla. Kuvat kertokoon nyt enemmän kuin sanat.                                        Tämä on perinteinen Thaimaalainen kasvisruoka annos, nuudelia, mausteita ja tuoreita kasviksia.                                                                                                         Näin tehdään kangasta.                                                                                                  Mitä olisi Thaimaan matka ilman henna tatuointia?                                                                                                Pikachu shuttlebus Hatyain puistossa.                                                                                                Kiinalaisen

Vapaat koittivat ja maalainen (host familyni on maaseudulla) otti suunnaksi kaupungin tarkoituksena hengailla muiden vapaahtoisten kanssa. Suunnitelma oli helpoksi todettu, ensin Hat Yaihin host familyn kyydissä ja Hat Yaista ystävän kanssa eteenpäin. Hat Yaissa ystäväni piti odottaa minua kellotornin luona. Tosin kuitenkin kävi, host familyni jätti minut kellotornin kohdalle niin kuin oli suunniteltu mutta ystävääni ei vielä näkynyt ja kavoin puhelimeni esiin kysyäkseni missä hän menee. Ystäväni oli sitten laittanut minulle viestin suurinpirtein 2 minuuttia ennen saapumistani, siitä selvisi että ystäväni oli ymmärtänyt väärin ohjeet ja oli jo matkalla toiseen kaupunkiin, Songkhlaan. Olin siis yksin vieraassa kaupungissa ja jotenkin piti päästä eteenpäin, saatoin vain toivoa löytäväni englannin puhujan vaikka se aikamoista onnenkauppaa onkin ja minun parilla thai sanallani ei pitkälle pötkita. Tähän yhtälöön voidaan lisätä vielä se että olen vaalea yksin matkustava nainen eli yhtä h