Lespin matkassa

Kuluneella viikolla olen rehellisesti sanoen ollut laiska, enkä ole jaksanut kirjoittaa Koh bulonin reissusta. Lupaan kuitenkin tehdä sen ensikerralla. Aikani täällä Thaimaassa alkaa olla lopuillaan, projektini loppuu 31.1 ja kotiinlähtökin 6.1 häämöttää jo aivan nurkan takana. Ennen sitä ajattelin puhua hiukan siitä mitä vielä on edessä Thaimaassa ja mitä tapahtuu kun palaan Suomeen. Ennen kuin heittän hellät jäähyväiset Thaimalle ja kaikille ihanille ihmisille joita olen matkallani tavannut on suunnitelmissa yhteinen joulu ja uusivuosi. Ja onpa tiedossa vielä hiukan reissaamistakin. Joulun jälkeen nimittäin on suuntana Langkawi eli pikavisiitti naapuriin Malesiaan ja 1.1 hyppään junaan täällä Thaimaassa ja suunnistan Prachuap Khiri Kanin hiljaiseen merenranta kaupunkiin. Kun Prachuap on koettu ja kenties vietetty päivä Bangokissa on aika lähteä kotiin. Kotiinlähden reppu täynnä roinaa ja taskut täynnä kokemuksia. Matkailessa uusien kokemusten lisäksi on pakko kurkistella hiukan

Perjantai koitti ja niin on tämän viikon työt hoidettu. Usein kerron tarinoita viikonloppuistani, joten mahdollisten ei se siellä mitään tee epäilyjen pois sulkemiseksi ajattelin esittellä hiukan arkeani. Opetan belgialaisen Sarahin kanssa englantia kolmella koululla tiistaista perjantaihin. Normaalisti opetamme myös launtaisin learning homella, mutta nyt ei tarvitse sillä huomenna alkaa loma. Työviikkoni alkaa tiistaista jolloin opetamme Kuan Kobin koulussa. Opettajat ovat fiksusti yhdistelleet luokkia joten tässä koulussa opetamme englantia päiväkotilapsista kutosluokkalaisiin. Päiväkoti lapset työntouhussa Koittaa keskiviikko ja opetamme Wat Liabin koulussa pieniä päiväkotilaisia ja 4-6 luokkalaisia. Tosin tällä viikolla oli kansallinen vapaapäivä, en kyllä tosin tiedä että mistä syystä. Joten opettamisen sijaan vietimme päivämme kuljeskellen ympäri Kholng Hoy Kongin aluetta. Oppilaita Wat Liabin koulussa Torstaina on vuorossa Kuan Samet ja luokat 1-5. Torstaisin

Viikot vierivät nopeasti ja kuukauden päästä olen jo kotona, hurjaa. Kuluneeseen viikkoon on taas mahtunut kaikenlaista. Alkuviikosta tapasimme uudet vapaaehtoiset ja sanoimme hyvästejä. Ensin hyvästelimme suloisen suuren hymyn omaavan Nanamin ja myöhemmin Jamin, joka on ollut ystäväni ja kollegani kuluneen kuukauden ajan. Hyvästit ovat aina hiukan hakeita, ja voin vain kuvitella kuinka haikealta tuntuukaan sitten kun on oman lähdön aika. Sitä ennen sanomme kuitenkin hyvästit ranskalaiselle vapaaehtoiselle Lo'rille. Sen jälkeen joulukuun lopussa onkin minun vuoroni sanoa hyvästit kaikille ihanille uusille tuttavuuksille. Haikeuttani kuitenkin helpottaa se että nykyisin on todella helppoa pitää yhteyttä ihmisiin vaikka he olisivatkin toisella puolella maailmaa. On skypeä, facebookkia ja twitteriä jolla voit ilmaiseksi pitää yhteyttä ihmisiin vaikka he olisivatkin tyystin eri maailman kolkassa. Sukupolvemme on onnekas vielä 20 tai 30 vuotta sitten läheteltiin kirjeitä ja pos