Siirry pääsisältöön

Viikko ja 2 päivää


Aika on hujahtanut melko vauhdilla, vastahan edellisenä perjantaina Oslon lentokentällä ihmettelin, että mistä bussini Gjøvikiin lähtee ja ehtisinkö siihen varmasti. Ensimmäinen kokonainen viikko Norjassa on lähes takana. Työharjoittelua jäljellä enää viisi viikkoa. Jos jokainen viikko menee yhtä nopeasti, olen takaisin Suomessa ennen kuin huomaankaan.


Maanantaina aloitin harjoitteluni Gjøvikin kotihoidossa, työ on ollut mielenkiintoista ja sairaanhoitajan tehtävät ovat täällä melko monipuoliset. Asiakaskunta asettuu kaksikymppisestä kahdeksankymppiseen. Työtehtävät vaihtelevat, lääkehoidosta, haavojen hoitoon, ja siitä esimerkeksi PEG-napin huoltoon, hoitoon ja käyttöön, sekä ASL-potilaan hoitoon. Toistaiseksi voin ainakin sanoa viihtyneeni hyvin.

Työpaikalla minut on vastaanotettu hyvin, vaikka kielimuuri hiukan kommunikaatiota haittaakin. Aina työpaikalle mennessäni ystävällisesti tervehditään, hymyillään ainakin, jos ei muuta. Lähes jokainen työntekijä on erikseen esitellyt itsensä minulle. Onpa osan kanssa opeteltu hiukan suomeakin. Myös ohjaani ovat todella mukavia ja pitävät huolen, että ymmärrän mitä ympärilläni tapahtuu. Kommunikaatio kieli on enimmäkseen englanti, jonkun verran yritän puhua myös Norjaa, varsinkin asiakkaiden kanssa. Vaikka Norjani onkin todella kankeaa huomaan, että yritystä arvostetaan. Muutama asiakas on enemmänkin innostunut kanssani höpöttämään, kysymyksiin vastailen niin hyvin kuin suinkin osaan. Toki myös englantia osaavat asiakkaat intoutuvat kanssani englantiakin puhumaan. 


Vapaa-aika on töiden jälkeen mennyt lähinnä kämpillä rentoutuessa, on kieltämättä väsyttävää kuulla koko ajan ympärillään vierasta kieltä ja sopeutua uuteen työympäristöön. Lupasin itselleni, että ensimmäisen viikon voi ottaa rennosti. Olen kuitenkin yrittänyt tutkailla kaupunkia aina sään ja ajan salliessa. Gjøvik ihastuttaa joka kerta entistä enemmän, vaikka Gjøvik ei mikään suurensuuri ja nähtävyyksiä pursuava paikka olekaan, on kaupunki ja sen ympäristö oikein viehättävä.



Ensiviikolla aion aktivoitua ja yritän tavata muitakin vaihto-opiskelijoita. Viikonlopullekin on ohjelmaa jo suunnitteilla, kun Sane suuntaa Osloon lomapäiviä viettämään, joten tiedossa on Oslo päivä. Odotan jo innolla!  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikonvaihde

Viikonloppu mennä hujahti taas nopeasti, eikä ihme sillä viikonloppu oli touhua täynnä. Perjantaina pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja pelmahdin töistä suoraan äidin oven taakse. Perjantai ilta sujui mukavasti äidin luona rentoutuen. Launtai olikin sitten varattu Sanelle ja Viiville kokonaan. Herätyskelloni pirisi tai oikeastaan soi heleästi (en voi sietää pirinää aamuisin) aamulla kello kahdeksan ja jo ennen yhdeksää hyppäsin auton rattiin Sanea ja Viiviä noutamaan. Määränpää oli Turun Caribia jossa juhlistimme hyvin myöhässä Viivin synttäreitä. Oli hauskaa kellua päivä lämpimissä altaissa, vaikka jos minulta kysytään olisivat vedet voineet olla vielä lämpimämpiä. Kylmyyteen tottuminen on vielä siinä määrin kesken, että ainoa mielestäni oikeasti lämmin paikka on sauna. Onnekseni kuitenkin kylpylöistä löytyy myös sauna (yllätys, yllätys) Caribialta peräti kaksi, normi ja höyry. Uiskentelun jälkeen olikin ihana päästä lämpimään saunaan istumaan. Kylpylän jälkeen suunnistimme syömään ja ...

Retki Osloon ja noin viikon kuulumiset

Niin on jälleen aika ottanut harppauksen eteenpäin, ja eloa Norjassa takana on hieman reilu kaksi viikkoa. Viime viikolla alkuviikko vierähti työntäyteisissä merkeissä. Töissä ahkeroin lauantaista torstaihin, saadakseni pidennetyn viikonlopun. Töiden jälkeen ei taas kauheasti ole jaksanut sosialisoida vaan olen tyytyväisenä kämpillä tuijotellut netflixiä. Heikkoa vaihto-oppilas toimintaa osaltani kieltämättä, myönnän sen, no jos tällä viikolla... Torstai iltapäivänä kirmasin, kolmen päivän vapailleni hyvillä mielin. Työ on edelleen mukavaa ja paikallisen kotihoidon kiireettömyys jaksaa yllättää. Mutta siitä lisää toiste. Sane kera avecin laskeutui Norjan maaperälle noin kello 12 paikallista aikaa pidennettyä viikonloppua Osloon viettämään. Perjantai aamuna taivalsin läpi sateisen harmaan Gjøvikin (siis 500m asunnoltani rautatieasemalle) ja hyppäsin junaan matkatakseni, minnepä muuallekaan kuin Osloon. Harmikseni suuntavaistoni ei toiminut ja junaan päästyäni istahdin matkaama...

Kotona

Olen ollut kotona nyt kaksi viikkoa ja yhden päivän. Kaikenlaista puuhaa ja ihmistä on näihin päiviin mahtunut. Töihinkin olen jo palannut. On ihanaa olla taas Suomessa, ihanaa olla niiden ystävien kansssa joita en nähnyt kahteen kuukauteen. Ja vaikka Thaimaassa tuntui etten ikävöinyt ketään niin kyllä ikävöin en vain tajunnut sitä. Erityisen onnellinen olen Sanen ja Viivin kanssa, he ovat tehneet paluustani kivuttomamman. Ja järjestäneet minulle ohjelmaa arkeen paluun helpottamiseksi. Hakivatpa neidot minut lentokentältäkin ja kuskasivat saman tien turkkiin käärityn reissulaisen syömään ylläri kakkua ja vaihtamaan uusimat juorut. Näin ihanan talviselta täällä näytti paluuni jälkeisenä päivänä. Kotiin palasin monta kokemusta ja monta uutta ihmistä rikkaampana. Kuitenkin pala minusta jäi sinne, niin paljon reissustani pidin. Tunnen pientä haikkeutta muistellessani reissua, paluusta on kovin vähän aikaa ja silti reissuni alkaa tuntua jo kaukaiselta muistolta. Vaikka toki olen il...